Pikkuhetkiä, pikkuasioita

Every little bit counts.

Ei Roomaa päivässä rakennettu, sanovat. Ei sitä olisi toisaalta rakennettu ollenkaan, ellei joku olisi aloittanut ensimmäisestä kivestä. Olen optimisti, joka yhtäkkiä hukkasi valonsa, ja kadonneen etsiminen on ollut vaikeaa. Voi kuinka tuskastuttavaa on hukata jotain sellaista, mikä aiemmin niin selvästi oli osa omaa identiteettiä. Olen etsinyt sitä erinäisin keinoin, yrittänyt omaksua saman uudestaan, niellä suuria tiedon kokonaisuuksia kerrallaan, ja ahdistunut kun en ole onnistunut.

Tänään sitten pitkästä aikaa sattui silmiini jotain, joka nykäisi sisuskaluja tutulla tavalla. Tästä linkistä löytyi 25 asiaa, jotka kirjoittaja olisi toivonut tienneensä kaksikymppisenä. Olen aina ollut jälkiviisautta vastaan, mutta toki on aivan eri asia, onko jälkiviisas vai yrittää oppia kokemuksistaan. Erityisen hyvä muistutus oli minulle tuo alussa mainittu "Every little bit counts". Tämä on mulle tärkeää, koska omaan taipumusta siihen, että minun pitäisi olla täydellinen heti, kun minulta jotain vaaditaan (usein vaatijana olen minä itse). Sitten kun en osaakaan tai pystykään, syyttely alkaa helposti, ja motivaatio katoaa. Tämä on johtanut jopa siihen, että kun saan idean tehdä jotain, niin kuulen jo mielessäni että en kuitenkaan onnistu, ja en ikinä edes yritä aloittaa. Senpä takia minulle on niin kovin tärkeää muistaa, että jokainen pieni askel on tärkeä. Pienillä askelilla kun pääsee pitkälle samalla kun oppii kärsivälliseksi...

Näistä asioista muistutan itseäni.

Every lit bit counts. Harmaimpanakin päivänä voi tehdä jotain, ja se jokin vie askeleen eteenpäin. Vaikka ei siltä tuntuisikaan aina.

All motivation is self motivation. Tahto tehdä asioita lähtee itsestä, muut kun eivät motivaatiota voi istuttaa.

Challenge yourself- no one else really will. Muut aivan varmasti yrittävät haastaa, arvostella, kommentoida, mutta vain itse voi antaa heille siihen luvan. Haastamalla itsensä, voi myös voittaa itsensä.